Meistä

Tuotamme teksti- ja kuva-aineistoa sanoma- ja aikakausilehdille sekä ammatillisille julkaisuille. Teemme myös tiedotusmateriaalia eri järjestöille ja hankkeille. Hallitsemme pitkäjänteisyyttä vaativat työskentelymuodot, esimerkiksi historiikkien ja elämänkertojen kirjoittamisen.

Erityisosaamistamme ovat  terveysviestintä, koulutuksen suunnittelu ja koulutus.

Tärkein tavoitteemme kirjoitustyössä on ihmisläheisyys – ihmisen tavoittaminen ja hänen tarinansa kertominen.

Meillä molemmilla on pitkä kokemus journalistin työstä suomalaisen lehdistön palveluksessa. Viimeksi ennen oman yrityksen perustamista Tuula Koponen toimi sanomalehti Karjalaisen ulkomaan toimittajana ja Pentti Väistö saman lehden uutistoimittajana. Vuonna 1998 aloitimme kuusi vuotta kestäneen kauden keskisessä Itä-Euroopassa asemapaikkanamme Budapest. Toimimme tuon ajan STT:n kirjeenvaihtajina ja vapaina toimittajina.

Toimialueenamme oli Unkarin lisäksi Tshekki, Slovakia, Puola, Romania, Bulgaria ja entinen Jugoslavia. Teimme juttumatkoja myös Albaniaan.

Vuonna 2004 siirryimme Viroon asemapaikkanamme Tallinna. Toimialueenamme STT:n kirjeenvaihtajina olivat Viron lisäksi Latvia, Liettua ja Puola. Teimme juttumatkoja myös Ukrainaan, Valko-Venäjälle ja Venäjälle.

Vuoden 2006 syksyllä siirryimme vapaina toimittajina Balkanin alueelle. Seurasimme ihmisten elämää sekä poliittista ja taloudellista kehitystä mm. Kosovossa, Montenegrossa, Romaniassa ja Bulgariassa samoin kuin Kroatiassa ja Bosnia-Hertsegovinassa ja Serbiassa.

Tällä hetkellä asumme Pohjois-Karjalassa Tohmajärvellä aivan Venäjän rajan tuntumassa. Seuraamme aktiivisesti Venäjän kehitystä ja erityisesti muutoksia Karjalan tasavallassa. Olemme myös perehtyneet terveyden edistämishankkeisiin toimimalla osa-aikaisina tiedottajina Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksessa.

Seuraamme edelleen entisten asemamaidemme tapahtumia ja olemme tehneet pitkiä juttumatkoja myös Meksikoon, Kuubaan ja Espanjaan.